Kuva: Jyri Korsman
Jyri Korsman on 36- vuotias salibandyn ammattivalmentaja, joka aloitti valmentajan uransa vuonna 1999 ja toimii nyt päävalmentajana Sveitsin liigassa Floorball Könizissä. Korsmanilla on taskussaan valmentajan tutkinto sekä yliopistosta että ammattikorkeakoulusta. Sekä liuta menestyksekkäitä saavutuksia, mm.: Miesten salibandyliigan Suomen mestaruus ja SM -hopea. Suomen mestaruus vanhimmista poikajunioreista. Miesten Suomen Cupin voitto. Kaksi maailmanmestaruutta U19 -poikamaajoukkueesta. Korsman on myös ollut mukana kirjoittamassa kolmea kirjaa: Valmentaminen salibandyssä, Salibandyn käsikirja ja Urheilijan Keittokirja.
Olen kokenut yhteistyön Brossan kanssa erittäin antoisaksi. Urheilussa ja yritysmaailman johtamisessa sekä toiminnan organisoimisessa on useita samankaltaisuuksia, minkä vuoksi voin lämpimästi suositella Brossaa myös kaikille urheilun parissa toimiville organisaatioille ja johtajille.
- Meidän välisemme yhteistyön avulla olen saanut itselleni paljon uusia työkaluja toiminnan tehostamiseen ja omien toimintamallien kehittämiseen. Tämän lisäksi olen löytänyt Brossasta itselleni sparrauskaverin, joka on aina ollut valmis auttamaan minua eteenpäin, päävalmentaja Jyri Korsman kertoo.
Mihin menestyvä urheiluvalmentaja tarvitsee Brossan kaltaista job design -kumppania?
- Salibandyn lajikehitys on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut todella hurjaa, joka on näkynyt myös valmennusprosessin muokkautumisessa nykypäivän vaatimusten mukaiseksi. Tänä päivänä päävalmentajan tehtävä on enemmän valmennustiimin johtamista, jossa ihmisten motivoiminen, tehtävien organisoiminen ja viestintä eri sidosryhmien kanssa on keskeisessä asemassa.
- Tiimipohjaisessa valmennusprosessissa päävalmentajan osaamiskenttä muodostuu hyvistä vuorovaikutus- ja johtamistaidoista, kokonaisuuksien hahmottamisesta sekä tietenkin lajin vaatimusten mukaisten valmennusprosessien hallinnasta. Joukkueen ja valmennustiimin suuresta koosta johtuen haasteet yleensä liittyvät tehokkaaseen ajankäyttöön sekä viestintään, unohtamatta huippu-urheiluun kuuluvia paineita ja tuloksentekoa, Korsman pohtii.
Yritysjohtajan tavoin urheiluvalmentaja kohtaa työssään erilaisia tilanteita, joissa johtajalta vaaditaan kykyä saada joukkonsa toimimaan ja menestymään arjessa haastavissakin paikoissa
Korsman on kohdannut urallaan sekä kilpailevien seurojen fuusioitumisen että uutena päävalmentajana aloittamisen perinteikkäässä ulkomaalaisseurassa.
- Fuusiossa luonnollisesti molemmilla seuroilla oli vahvat omat toimintamallit, historia ja henkilöstö, joiden sitouttaminen ja tuominen yhden seuran alle oli suurimpia haasteita. Kuten muutosjohtamisessa yleensäkin alkuvaiheessa keskeisessä asemassa oli kokonaisuuden hahmottaminen, selkeän strategian luominen ja sen viestiminen eri toimijoille. Tässä prosessissa yhteistyö Brossan kanssa oli merkittävässä roolissa.
- Yhdessä kykenimme lyhyessä ajassa saavuttamaan selkeän kuvan asioiden etenemisestä ja niihin liittyvistä viestinnän tarpeista. Uskon aidosti, että ilman Brossan apua en olisi kyennyt johtamaan joukkueemme alkuvaiheita yhtä selkeästi ja päämäärätietoisesti, joka olisi varmasti näkynyt myös toimijoiden sitouttamisessa. Brossan kautta sain arvokasta tietotaitoa, miten asioita toteutetaan yritysmaailmassa, jota kykenin siirtämään suoraan myös urheilun toimintakenttään, Korsman arvioi.
- Uuteen toimintaympäristöön meneminen lähtee itselläni aina liikkeelle nykyhetkeen tutustumisella. Ensimmäisenä tulee tietää joukkueen historia, seuran identiteetti ja toiminnalle asetetut tavoitteet. Tämän jälkeen on tärkeää kyetä hahmottamaan nykyisen toiminnan vahvuudet ja muutostarpeet, joiden jälkeen laaditaan suunnitelma, johon eri toimijat pyritään sitouttamaan. Erityisesti uuteen kulttuuriin mentäessä ja toimittaessa vieraalla kielellä tämä on haasteellista, mutta samalla myös ensisijaisen tärkeää. Sveitsissä työelämässä ja urheilussa on totuttu selkeään hierarkiaan ja johtajakeskeiseen johtamistapaan, joka näkyy kaikessa toiminnassa aina viestinnästä vastuualueiden määrittämiseen.
- Valmennussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen aloimme yhdessä Brossan kanssa valmistella tulevaa kautta. Liikkeelle lähdimme uuteen toimintaympäristöön tutustumisesta, joka oli erityisen haasteellista joukkueen edellisen kauden ollessa käynnissä. Brossan avustuksella onnistuin hahmottelemaan avainkysymykset, joihin tarvitsisin vastaukset oman toimintasuunnitelmani luomiseksi. Tämän jälkeen keskeinen toimenpide oli seuran, valmennustiimin ja pelaajien kanssa tapahtuva viestintä, Korsman jatkaa.
Urheiluvalmennuksessa keskeisessä asemassa on ihmisten välinen vuorovaikutus ja toiminnan organisointi tehokkaalla tavalla
- Yhteistyössä Brossan kanssa olemme roolittaneet valmennustiimiä, laatineet suunnitelman joukkueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään sekä luoneet yritysmaailmaa mukailevan toimintakulttuurin. Yritysjohtamisen tavoin urheiluvalmennus on tänä päivänä tiimijohtamista, jossa jokaisella toimijalla, seurajohtajasta yksittäiseen pelaajaan, on oma selkeä rooli ja vastuualue.
Yhteistyö Brossan kanssa on auttanut minua ymmärtämään tiimijohtamisen ja eri viestintäkeinojen merkityksen, jonka seurauksena koen olevani kasvanut päävalmentajan roolissa isoin harppauksin.
- Sparraussessiot Brossan kanssa ovat auttaneet minua kyseenalaistamaan omia toimintatapojani ja vahvistamaan omaa identiteettiäni johtajana. Ainutlaatuinen tilaisuus saada palautetta ja kyseenalaistusta omille näkemyksille on tuonut paljon uutta päivittäiseen toimintaani. Vuosia kestäneen yhteistyön avulla olen saanut selkiytettyä omaa toimintaani, joka on auttanut energian ja aikaresurssien suuntaamisessa toimintamme kannalta keskeisimpiin tekijöihin.
- Voin suositella yhteistyötä Brossan kanssa kaikille esimiesasemassa oleville johtajille ja urheiluvalmentajille. Brossan kanssa käyty matka avaa uusia ulottuvuuksia valmentamiseen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja tehokkaaseen ihmisten johtamiseen, Korsman summaa.