[email protected]
Brossa - Arki ratkaisee
  • Etusivu
  • Voittava kulttuuri
  • Ihmisten johtaminen
  • Fiksu työ
  • Me
  • Blogi

Blogi & uutiset

Kolme askelta kohti hyvinvoivaa työpaikkaa

8/6/2020

 
Picture
Mistä tunnistaa uuden ajan voittavan organisaation? Siellä rakennetaan henkilöstölle paras paikka tehdä laadukasta palvelua asiakkaille.

Miksi? Siellä on ymmärretty, että ihmiset tekevät bisneksen. Lisäksi nykypäivänä bisneksen tekijöiden odotukset työlle, johtamiselle ja kulttuurille ovat erilaisia kuin aiemmin.

Nyt 2020 -luvulla tulemme näkemään uuden ajan hyvinvoivia työpaikkoja. Täällä asiakkaille ja organisaatiolle luodaan ylivertaista arvoa samalla, kun onnistutaan houkuttelemaan ja sitouttamaan alan parhaat tekijät.
​
Mieti, millaisessa työpaikassa sinä haluaisit työskennellä – asiantuntijana, esimiehenä, johtajana?
​

Hyvinvoivan työpaikan näkee ja tuntee


​Mistä tunnistaa hyvinvoivan työpaikan?

Työt ei ahdista sinua sunnuntai-iltaisin. Töihin on kiva tulla. Töissä on hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Yrityksessä arvostetaan ihmisiä. Saat tehdä merkityksellistä ja sopivan haastavaa työtä, jossa voit kasvaa ja kehittyä. Työn tekeminen on mielekästä ja sujuvaa. Työpäivän jälkeen aikaa ja energiaa on myös muille tärkeille asioille.
​
Asiakas on tyytyväinen. Tavoitteet saavutetaan. Esimiehenä voit keskittyä tulipalojen sammuttelun sijaan kokonaisuuden johtamiseen ja kehittämiseen entistä paremmaksi. Yhdessä voidaan olla ylpeitä tekemisestä ja tuloksista, joita saavutetaan. Syntyy energinen uutta luova edelläkävijä, jossa uudistuminen tehdään yhdessä sisältäpäin.
​

Uuden ajan menestyvä yritys on hyvinvoiva


​Tulevaisuuden työelämän job designereina, työn ja organisaation muotoilijoina, luimme ilahtuneena Deloitten tuoretta tutkimusta, joka nostaa työhyvinvoinnin tulevaisuuden työn kärkiteemaksi. Global Human Capital Trends 2020 – tutkimukseen vastanneista johtajista 96 % näkee työhyvinvoinnin yrityksen vastuuna henkilöstöään kohtaan. Suomalaisista vastaajista 84 % pitää työhyvinvointia tärkeänä tai erittäin tärkeänä organisaation menestymisen kannalta.
​
Tutkimuksen mukaan yrityksissä hyvinvointi tulisi ottaa kiinteäksi osaksi työn suunnittelua, jotta henkilöstö voi hyvin ja suoriutuisi myös työstään parhaalla mahdollisella tavalla. Huolestuttavaa on se, että 79 % vastaajista kuitenkin kertoo, että organisaation strategiassa ei huomioida hyvinvointia työn suunnittelussa: 
​
79 % of this year´s respondents report that their organization´s strategy does not explicitly seek to integrate well-being into the design of work – representing a huge missed opportunity.

Lähde: Deloitte Global Human Capital Trends 2020

​Tästä olemme varmaan kaikki samaa mieltä - valtava potentiaali on vielä käyttämättä! Miten ihmiset voisivat voida hyvin, jos työarjen täyttää sekava ja sujumaton työ? Huono ilmapiiri ja yhteistyö? Jatkuva kiire ja ylityö? Huonosti hoidetut muutokset? Kulttuuri, jossa ei arvosteta ihmisiä? Onko tämä hyväksi myöskään bisnekselle?

Näin kohti hyvinvoivaa työpaikkaa 


​1. Aloita visiosta: Millainen työpaikka haluamme olla?


​Kaikki alkaa aidosta halusta rakentaa hyvinvoiva työpaikka. Uuden ajan yrityksessä työhyvinvointi on strateginen tavoite, arvo ja kulttuuriperiaate. Näin työhyvinvoinnista tulee osa bisneksen ja työn suunnittelua, johtamista ja tapaa toimia. Hyvinvoivassa työpaikassa organisaatio nähdään ihmisistä muodostuvana yhteisönä, jolle halutaan mahdollistaa paras työarki, jossa voidaan nauttia työn tekemisestä. Tehdään asiakkaalle parasta palvelua ja asiakaskokemusta kohti bisnestavoitteita ja visiota.
 
Kirjoitimme aiemmin strategisesta työhyvinvoinnista Presserin
Vaikuttajablogiin: Oletteko te työhyvinvoinnin edelläkävijä?     
​

2. Ymmärrä nykytila: Mitkä ovat esimiesten ja henkilöstön työhyvinvoinnin tarpeet?

​
​Kun halutaan parantaa työhyvinvointia, käännä katse esimiesten ja henkilöstön työarkeen. Alkuun pääset helposti hyödyntämällä yrityksen jo olemassa olevaa dataa henkilöstön työhyvinvoinnin tilasta. Esimerkiksi työtyytyväisyyskyselyn tuloksista on usein nähtävissä tarpeita, joita ei ole vielä huomioitu työhyvinvoinnin kehittämisessä. Tunnista vaikuttavat toimenpiteet.
​Lue lisää aiemmasta blogikirjoituksestamme: Työhyvinvoinnin peruspilarit löytyvät työpaikan arjesta
​

3. Arki ratkaisee: Johda, viesti, muotoile työhyvinvoinnin peruspilarit todeksi työarkeen


Työhyvinvoinnin kehityskohteet työarjessa ovat erilaisia riippuen tiimien ja palveluketjujen nykytilasta. Siksi vaikuttava työhyvinvoinnin kehittäminen tapahtuu siellä, missä työ tehdään yhdessä niiden kanssa, ketkä työtä tekevät. Edelläkävijäyrityksissä työhyvinvoinnin kehittämisessä siirrytään jo yksilön elintavoista ihmislähtöiseen työn ja organisaation muotoiluun. Tämän avulla muotoillaan bisneksen tekijöille mielekäs, merkityksellinen ja sujuva työ, jossa viihdytään ja tehdään tulosta.
​
Rakenna hyvinvoiva työpaikka nostamalla työhyvinvointi strategiseen bisneksen ja työn suunnitteluun. Ymmärrä työhyvinvoinnin lähtötila ja tarpeet. Muotoile työhyvinvoinnin peruspilarit todeksi tiimin ja palveluketjun työarkeen. Luo uuden ajan kilpailuetu, jota ei voi kopioida.

Kati Rautio & Niko Leppänen


​Brossa on rohkea ja intohimoinen uuden ajan job design -yritys. Rakennamme unelmien työpaikkoja, jossa viihdytään ja tehdään tulosta. Olemme työelämän kehittämisen uusi sukupolvi. Uuden ajan osaajia ja tekijöitä. Unelmien työn arkkitehteja. Meidän kanssa johdat, viestit, muotoilet uuden ajan työn ja kulttuurin. Saat hyvinvoivan, menestyvän ja uudistuvan työpaikan, joka houkuttelee ja sitouttaa parhaat osaajat.

Haluatteko lähteä rakentamaan hyvinvoivan työpaikan? Tehdään se yhdessä! Lähdetään liikkeelle valmentavalla visiointityöpajalla. Tunnistetaan työhyvinvoinnin nykytila ja vaikuttavat toimenpiteet Design Challenge Dayn avulla. Saatte konkreettiset askeleet uudistumiseen kohti hyvinvoivaa työarkea.
​
Kysy lisää! Unelmien työ on yhteydenoton päässä: [email protected]
​


Comments are closed.

    Juttuja

    Kolme oivallusta pysyvään muutokseen
    Ilmarisen osaston johtaja Hanna Kankainen-Aho: "Vaikka olemme tätä asiaa aiemmin käyneet läpi, niin ennen tätä ei ollut kykyä ottaa tarvittavaa askelta eteenpäin. Yhdessä oivalsimme, mikä nykyisessä tavassamme toimia vaatii muutosta"
    Pohteen palvelualuejohtaja Marjaana Teerikangas: "Jopa 95% henkilöstöstä on valmis sitoutumaan yhteiseen suuntaan ja strategisiin tavoitteisiimme"
    Fennian Myyntiryhmän päällikkö Birgitta Hiltunen: "Tiimin aktiivisuustaso on noussut merkittävästi"
    Kati Rautio ja Niko Leppänen Kauppalehdessä: Voittavan työkulttuurin kulmakivi kuntoon
    Kati Rautiolle Jyväskylän yliopiston Viestinnän ansioitunut alumni 2022 tunnustus
    Kolme syytä, miksi ihmislähtöiseen johtamiseen kannattaa panostaa
    Kuinka voin viedä tiimini junnaavasta tyytymättömyydestä tuottavaan innostukseen?
    Case Sampo: Kulttuurityön tuloksia
    Oletteko matkalla kohti voittavaa kulttuuria?
    Työkulttuurin konsultoinnista
    Valtakunnallista tunnustusta uudenlaiselle työllistämisen ja työnteon mallille
    "Katsokaa! Meidän rästityötilanne laskee aivan hurjaa vauhtia!" Näin kuormittava työtilanne otettiin haltuun job designilla
    Brossa onnittelee Sveitsin mestaria & Vuoden valmentajaa Jyri Korsmania
    Sampo & Brossa: Yhteisöllinen organisaatiokulttuurin muotoilu opetusalalla
    Limingan kunta & Brossa: Uudenlaisella kesätyökonseptilla mielekästä työtä, hyvinvointia & yhteisöllisyyttä
    Eksote & Brossa: Tulevaisuuden hyvinvoivan työpaikan rakentaminen sote-alalla
    RELEX & Brossa: Muutosjohtaminen & toimintakulttuurin rakentaminen kansainvälisessä toimintakentässä
    Luovaa nostetta hanketyöhön
    Miltä näyttää työnantajabrändityön tulevaisuus?
    Kolme askelta kohti hyvinvoivaa työpaikkaa
    Suuntaa katse kohti tulevaisuutta
    Rakkaudella esimiehille
    Brossan Kati Tivi Service Desk 2020 -seminaarissa: Service Desk Design challenge - Miten viritetään monitahoinen ja hajautettu palveluketju huippukuntoon?
    Bisneksen ja työn murros tuli yhdessä yössä
    Esimies, kaipaatko tukea hajautetun tiimin johtamiseen?
    Oletteko te työhyvinvoinnin edelläkävijä?
    Tulevaisuus on meidän
    Kati & Niko pitämässä Johda hajautettu tiimi huippukuntoon -koulutusta esimiehille
    Alma Talent kysyi. Me vastasimme.
    Saako työelämän ongelmista puhua?
    Brossan Kati puheenjohtajana asiakaspalvelu & asiakaskokemus -seminaarissa
    SOK Asiakasomistajuuden asiantuntija Petra Lindell: "Yhteinen työn muotoiluprojekti on ollut parasta työurallani"
    Ole johtaja  - Sytytä innostuksen liekki
    Kohti unelmia 
    Sveitsissä valmentava Jyri Korsman: "Voin suositella yhteistyötä Brossan kanssa kaikillle esimiesasemassa oleville johtajille ja urheiluvalmentajille"
    Koulutus: Johda hajautettu tiimi huippukuntoon
    Pomo - Onnistukaa ja uudistukaa työtä muotoilemalla
    Brossan Kati puheenjohtajana Alma Talentin IT -rekrytoinnit & sitouttaminen -seminaarissa
    Rakas ystävä, tämä kirje on sinulle!
    Työhyvinvoinnin peruspilarit löytyvät työpaikan arjesta
    Onnellisuus syntyy tekemisestä - myös työpaikalla
    Welcome to the new world - Unelmien työ on täällä!
    Job design - Uusi tapa kehittää arjen työtä, tiimejä ja työntekijäkokemusta
    Työelämän suurimmat ongelmat ratkaistaan arjen työtä ja viestintää kehittämällä
    Työntekijäkokemus on täällä - "enemmän kuin lean ja se mikä palvelumuotoilusta puuttuu"
    Onko teillekin hankittu sisäisen viestinnän kanava, jota ei ole vielä saatu hyötykäyttöön?
    Brossa haastateltavaksi Ranskan televisioon
    Mitä ihmettä on job design?
    TOP 3 asiat, jotka tulee olla kunnossa työpaikalla
    Esimies, miten job designilla parannetaan tiimin työn sujumista ja asiakastyytyväisyyttä?
    Menestyvän tiimin rakentaminen
    Johtamisella luodaan edellytykset arjen työssä onnistumiseen
    Brossa kumppaniksi Työelämä 2020 -hankkeeseen
    Huippuvalmentaja johtaa kokonaisuutta
    Brossa kehittämässä SOK:n valtakunnallista tukipalvelua
    Brossa uudistamassa S-ryhmän viestinnällistä digitaalista työympäristöä

Arki ratkaisee

Brossa Oy  /  [email protected]  /  Y-tunnus: 2668198-3
© Brossa Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.