[email protected]
Brossa - Arki ratkaisee
  • Etusivu
  • Voittava kulttuuri
  • Ihmisten johtaminen
  • Fiksu työ
  • Me
  • Blogi

Blogi & uutiset

Rakkaudella esimiehille

10/4/2020

 
Picture
Mitä sinulle kuuluu? Miten menee? Takana on aika hurjat viikot ja paljon on ehtinyt tapahtua. Hajautetun tiimin toiminta ja etätyöarki on nyt monilla työpaikoilla saatu käyntiin. Miltä tämä on sinusta esimiehenä, johtajana tuntunut? Miten tiimin työarki on poikkeustilanteessa sujunut?

Työpaikoilla on oltu uuden tilanteen edessä. Esimiehille ja johtajille on yllättäen tullut tarve johtaa hajautettua tiimiä etänä. Tämän lisäksi vallitseva poikkeustilanne aiheuttaa lisähaasteita. Ei ole helppoa johtaa etänä työskentelevää tiimiä. Varsinkaan kun täysin uusi tilanne ja nopea muutos kuormittaa tekemistä vielä entisestään. Tiimissä uusi tapa toimia ja tilanteen luoma epävarmuus vaikuttaa monen ihmisen jaksamiseen ja kykyyn toimia tuottavasti työarjessa.

​Miten huolehtia tiimissä työskentelevien ihmisten hyvinvoinnista ja tuottavuudesta? Laadukkaan palvelun tekemisestä asiakkaille?
​

Tehdään asioita, joilla on merkitystä


Me Brossalla haluamme auttaa myös näinä vaikeina aikoina. Poikkeustilanteen iskiessä päälle olemme pohtineet yhdessä, miten onnistua tiimin työarjen ja bisneksen johtamisessa ihmislähtöisen työn ja organisaation muotoilun keinoin?

​On ollut ilo nähdä, miten hienosti ja avoimesti nykytilanteesta keskustellaan ja etsitään uusia toimivia ratkaisuja avuksi tilanteen haltuun ottamiseen. Miten esimiehinä pyritään auttamaan työpaikan ihmisiä ja mahdollistamaan tiimin onnistuminen myös poikkeustilanteessa. Hienoa, että on näin mahtavia esimiehiä olemassa. Olette kullan arvoisia koko organisaatiolle! Lämmin kiitos myös palautteesta, jota olemme teiltä job designereina saaneet.


Mistä lähteä liikkeelle?


Kun haluat mahdollistaa joukkosi onnistumisen myös poikkeustilanteessa, huomioi nämä kolme näkökulmaa:
​
  1. Asiakkaalle laadukas palvelu
  2. Henkilöstölle mielekäs ja sujuva työ
  3. Organisaatiolle tehokas ja tuloksellinen toiminta

Tähtää näihin kolmeen aina ja yhtä aikaa (keskinäisvaikutus), kun haluatte saada tyytyväisiä asiakkaita. Tyytyväisiä työntekijöitä. Tehdä arvoa luovaa & tuottavaa työtä, joka vie porukan kohti haluttuja tavoitteita ja päämääriä, joilla menestytään parhaiten tulevaisuudessa.

Arki ratkaisee


Onnistu poikkeustilanteessa johtamalla ihmisiä. Mahdollistamalla henkilöstölle selkeä, merkityksellinen ja sujuva (etä)työarki, joka auttaa suoriutumaan ja jaksamaan uudessa tilanteessa. Pyrkimään yhdessä eteenpäin kohti yhteistä suuntaa, joka on tavoittelemisen arvoista.

Kun etätyövälineet on saatu kuntoon, toiminta uudessa ympäristössä jaloilleen – käännä katse tekemiseen.

Selvitä tiimiläisiltä, miten nykyinen työarki sujuu? Miltä se tuntuu?
​
Tarkastele myös, millaista arvoa se tuottaa? Millainen kulttuuri syntyy?

Korona on kuin "perinteinen" muutostilanne


Ihmiset työpaikalla pitäisi saada nopeasti toimimaan uudella ja halutulla tavalla.

Valitettavasti iso osa muutoksista epäonnistuu ihan normaalioloissakin. Epäonnistumisten taustalta löytyy kaksi puuttuvaa tekijää:

  1. Viestintä
  2. Suunnittelematon uusi toiminta

Vältä harha-askeleet. Viesti uusi suunta henkilöstölle selvästi ja kirkkaasti. Suunnitelkaa uusi arjen toiminta henkilöstölle mielekkääksi ja sujuvaksi. Mahdollistat ihmisten innostumisen ja onnistumisen uudessa tilanteessa.
​
Muista, että arki ratkaisee ihmisten hyvinvoinnin ja tiimin tuloksen. Jokaisen tiimin tilanne on omanlaisensa ja erilainen. Oleellista on lähteä liikkeelle ymmärtämällä oman tiimin tilanne ja tarpeet.  

Älä jää yksin


Haluamme auttaa sinua. Olemme olemassa sinua varten. Me job designerit olemme tiimien, työn, ihmisten toiminnan ja johtamisen kehittämisen ammattilaisia.

Yhdessä saamme nykytilan nopeasti haltuun ja voimme luoda selvät ja arjessa toimivat askeleet kohti uutta ja parempaa. Suosittelemme sinulle jotakin näistä kolmesta:

  • Sparrataan yhdessä hajautetun tiimin johtamista sinun tiimisi lähtötilanteesta käsin. Saat aikaa ajatella, uusia näkökulmia ja vinkkejä, miten edetä.
 
  • Osallistetaan tiimi ja ymmärretään työarjen tarpeet. Job designerin tilannekuvan avulla vältätte yleiset sudenkuopat. Pääsette toimivilla askelilla yhdessä eteenpäin.
 
  • Pidetään tehokas tiimin johtamisen täsmävalmennus. Saat Unelmien työn arkkitehtuuri® -työkalun, joka auttaa sinua lyhyessä ajassa hahmottamaan, mitä hajautettu tiimi tarvitsee toimiakseen, hyvinvointiin ja tuottavuuteen työarjessa?
​
Hyviä asioita! Tiedän taas mitä lähden tekemään. Ei ollut mitään eroa, ollaanko pöydän toisella puolella vai ruudun takana. Samaan lopputulokseen päästiin myös etänä!

​Olisiko näistä sinullekin apua? Kysy lisää [email protected] tai täytä nettisivuiltamme löytyvä yhteydenottolomake. Kerro meille lyhyesti tilanteestasi ja mihin kaipaat apua. Onnistutaan yhdessä!
​

Kati Rautio & Niko Leppänen
​

Kirjoittajat ovat Brossan työn ja organisaation muotoilijoita. "Tulevaisuuden työelämän job designereita". Brossa on rohkea ja intohimoinen uuden ajan job design -yritys. Rakennamme unelmien työpaikkoja, jossa viihdytään ja tehdään tulosta.

Olemme työelämän kehittämisen uusi sukupolvi. Uuden ajan osaajia ja tekijöitä. Unelmien työn arkkitehteja. Meidän kanssa johdat, viestit, muotoilet uuden ajan työn ja kulttuurin. Saat hyvinvoivan, menestyvän, uudistuvan työpaikan, joka houkuttelee ja sitouttaa parhaat osaajat.

Oletko sinä johtaja, kehittäjä, jota työpaikkasi, työelämä ja uusi sukupolvi kaipaa?


Comments are closed.

    Juttuja

    Kolme oivallusta pysyvään muutokseen
    Ilmarisen osaston johtaja Hanna Kankainen-Aho: "Vaikka olemme tätä asiaa aiemmin käyneet läpi, niin ennen tätä ei ollut kykyä ottaa tarvittavaa askelta eteenpäin. Yhdessä oivalsimme, mikä nykyisessä tavassamme toimia vaatii muutosta"
    Pohteen palvelualuejohtaja Marjaana Teerikangas: "Jopa 95% henkilöstöstä on valmis sitoutumaan yhteiseen suuntaan ja strategisiin tavoitteisiimme"
    Fennian Myyntiryhmän päällikkö Birgitta Hiltunen: "Tiimin aktiivisuustaso on noussut merkittävästi"
    Kati Rautio ja Niko Leppänen Kauppalehdessä: Voittavan työkulttuurin kulmakivi kuntoon
    Kati Rautiolle Jyväskylän yliopiston Viestinnän ansioitunut alumni 2022 tunnustus
    Kolme syytä, miksi ihmislähtöiseen johtamiseen kannattaa panostaa
    Kuinka voin viedä tiimini junnaavasta tyytymättömyydestä tuottavaan innostukseen?
    Case Sampo: Kulttuurityön tuloksia
    Oletteko matkalla kohti voittavaa kulttuuria?
    Työkulttuurin konsultoinnista
    Valtakunnallista tunnustusta uudenlaiselle työllistämisen ja työnteon mallille
    "Katsokaa! Meidän rästityötilanne laskee aivan hurjaa vauhtia!" Näin kuormittava työtilanne otettiin haltuun job designilla
    Brossa onnittelee Sveitsin mestaria & Vuoden valmentajaa Jyri Korsmania
    Sampo & Brossa: Yhteisöllinen organisaatiokulttuurin muotoilu opetusalalla
    Limingan kunta & Brossa: Uudenlaisella kesätyökonseptilla mielekästä työtä, hyvinvointia & yhteisöllisyyttä
    Eksote & Brossa: Tulevaisuuden hyvinvoivan työpaikan rakentaminen sote-alalla
    RELEX & Brossa: Muutosjohtaminen & toimintakulttuurin rakentaminen kansainvälisessä toimintakentässä
    Luovaa nostetta hanketyöhön
    Miltä näyttää työnantajabrändityön tulevaisuus?
    Kolme askelta kohti hyvinvoivaa työpaikkaa
    Suuntaa katse kohti tulevaisuutta
    Rakkaudella esimiehille
    Brossan Kati Tivi Service Desk 2020 -seminaarissa: Service Desk Design challenge - Miten viritetään monitahoinen ja hajautettu palveluketju huippukuntoon?
    Bisneksen ja työn murros tuli yhdessä yössä
    Esimies, kaipaatko tukea hajautetun tiimin johtamiseen?
    Oletteko te työhyvinvoinnin edelläkävijä?
    Tulevaisuus on meidän
    Kati & Niko pitämässä Johda hajautettu tiimi huippukuntoon -koulutusta esimiehille
    Alma Talent kysyi. Me vastasimme.
    Saako työelämän ongelmista puhua?
    Brossan Kati puheenjohtajana asiakaspalvelu & asiakaskokemus -seminaarissa
    SOK Asiakasomistajuuden asiantuntija Petra Lindell: "Yhteinen työn muotoiluprojekti on ollut parasta työurallani"
    Ole johtaja  - Sytytä innostuksen liekki
    Kohti unelmia 
    Sveitsissä valmentava Jyri Korsman: "Voin suositella yhteistyötä Brossan kanssa kaikillle esimiesasemassa oleville johtajille ja urheiluvalmentajille"
    Koulutus: Johda hajautettu tiimi huippukuntoon
    Pomo - Onnistukaa ja uudistukaa työtä muotoilemalla
    Brossan Kati puheenjohtajana Alma Talentin IT -rekrytoinnit & sitouttaminen -seminaarissa
    Rakas ystävä, tämä kirje on sinulle!
    Työhyvinvoinnin peruspilarit löytyvät työpaikan arjesta
    Onnellisuus syntyy tekemisestä - myös työpaikalla
    Welcome to the new world - Unelmien työ on täällä!
    Job design - Uusi tapa kehittää arjen työtä, tiimejä ja työntekijäkokemusta
    Työelämän suurimmat ongelmat ratkaistaan arjen työtä ja viestintää kehittämällä
    Työntekijäkokemus on täällä - "enemmän kuin lean ja se mikä palvelumuotoilusta puuttuu"
    Onko teillekin hankittu sisäisen viestinnän kanava, jota ei ole vielä saatu hyötykäyttöön?
    Brossa haastateltavaksi Ranskan televisioon
    Mitä ihmettä on job design?
    TOP 3 asiat, jotka tulee olla kunnossa työpaikalla
    Esimies, miten job designilla parannetaan tiimin työn sujumista ja asiakastyytyväisyyttä?
    Menestyvän tiimin rakentaminen
    Johtamisella luodaan edellytykset arjen työssä onnistumiseen
    Brossa kumppaniksi Työelämä 2020 -hankkeeseen
    Huippuvalmentaja johtaa kokonaisuutta
    Brossa kehittämässä SOK:n valtakunnallista tukipalvelua
    Brossa uudistamassa S-ryhmän viestinnällistä digitaalista työympäristöä

Arki ratkaisee

Brossa Oy  /  [email protected]  /  Y-tunnus: 2668198-3
© Brossa Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.